Blogin pitäminen ei ole juurikaan käynyt aiemmin mielessäni. Itse olen kiinnostunut lukemaan kauneuteen, liikuntaan, pukeutumiseen, retkeilyyn, matkustamiseen, ihmissuhteisiin yms. liittyviä blogeja, sillä niiden kautta saan ideoita ja ne ovat sopivan kevyttä luettavaa. Nyt katsotaan mitä minä saan aikaan. Onnistunko kirjoittamaan sellaista tekstiä mitä itse jaksaisin lukea...

Olen 38- vuotias nainen Vieremältä, joka suorittaa työn ohessa harrastuksenaan agrologin YAMK opintoja OAMK:ssa. Opiskelu on edennyt siihen pisteeseen, että "enää" on jäljellä Sosiaalisen median kurssi ja kesälomaani odottava opinnäytetyö. YAMK opintoja on takana hieman vajaa vuosi, aika on mennyt hurjan nopeasti ja suurimmasta osasta kursseista olen selviytynyt suhteellisen helposti. Some kurssin ensimmäiseksi tehtäväksi annettiin blogin perustaminen ja siitähän tämä sitten lähti!

Mikä ihmisiä kiinnostaa? Harva jaksaa kuunnellaa loputtomiin tarinoita toisen elämästä. Monet ihmiset kaipaavat tunnetta, että toinen ihminen on kiinnostunut heidän asioistaan. Tuen ja ymmärryksen saaminen toiselta on korvaamattoman arvokasta.

Annan pallon sinulle mahdollinen lukijani: Mistä haluaisit minun kirjoittavan? Mitä haluaisit tietää elämästäni?

 

EDIT: Koska blogi liittyy opintoihini, on syytä noudattaa annettuja ohjeita: 

Jos olet käyttänyt sosiaalisen median sovelluksia tai ympäristöjä, kirjoita blogiisi sinulle tutuimmasta sosiaalisen sovelluksesta tai ympäristöstä. Tutustu lisäksi yhteen sinulle entuudestaan tuntemattomaan sovellukseen tai ympäristöön ja kirjoita blogissasi sen mahdollisuuksista. 

 Tutuin sosiaalisen media sovellus on luonnollisesti facebook, jota olen käyttänyt yli viiden vuoden ajan. FB:n kautta on helppoa pitää yhteyttä ystäviin ja tuttaviin. Sen avulla pysyy kärryillä tapahtumista.

Instagramia ja Twitteriä en ole käyttänyt, mutta niistä olisi varmasti hyötyä myös työssäni. Tykkään ottaa kantaa ja kommentoida asioita, twitteri olisi varmasti minulle sopiva työkalu.

 

Hae esimerkkejä yritysten sivuilta valitsemiesi sosiaalisen median sovellusten tai ympäristöjen käytöstä. Kirjoita blogiisi tai kerro miten yritykset/organisaatiot käyttävät valitsemiasi sovelluksia tai ympäristöjä ja miten valitsemiesi ympäristöjen käyttö eroaa toisistaan. Valitse vähintään kolme erilaista yritystä/organisaatiota, joiden käyttötapoja vertailet. 

Valitsin vertailtavaksi kolme erilaista yritystä/organisaatiota: yksi yritys on Suomen suurimpiin pörssiyhtiöihin kuuluva, toinen on iso organisaatio/kattojärjestö ja kolmas keskisuuri yritys. Näistä kolmesta suurimmalla yrityksellä on selkeästi edistyksellisin sosiaalisen median ja sen ympäristöjen käyttö, sen FB- sivuja päivitetään säännöllisesti ja sisältö on mielenkiintoista, omaperäistä ja raikasta. Samoin voi luonnehtia yrityksen Instagram tiliä. Organisaation FB- sivut ovat ok, mutta hieman sekavat, Instagram on ajastaan jälkeen jäänyt. Keskisuuren yrityksen FB-sivuissa on yritystä, suurin osa julkaisuista on harkittuja ja laadukaita. Päivityksiä saisi olla useamminen ja yrityksen FB on pirstaloitunut liian pieniin osiin. Instagramissa osa kuvista on huippuja, mutta muutavat sekavat "räpsäisyt" pilaavat kokonaisuuden. 

Tee lopuksi yhteenveto blogiisi/vlogiisi siitä miten sosiaalista mediaa voisi hyödyntää omalla alallasi? 
Omalla alalla voidaan käsittää tällä opintojaksolla työ- tai opiskelualasi, aktiivinen harrastus- tai vapaaehtoistoiminta. Hae esimerkkejä ja ideoita hyvistä ja/tai huonoista sosiaalisen median käytänteistä. 

 Omalla alallani somea voidaan hyödyntää lukemattomilla tavoilla, tarvitaan vain ennakkoluulottomuutta ja ripaus rohkeutta. Huonot käytänteet ovat esim. aktiivisuuden ääripäitä: liiallinen aktiivisuus tai passiivisuus. Liiallisella aktiivisuudella menetetään sanoman teho, ihmiset eivät jaksa enää kiinnostua. Toisaalta passiivisuus vie uskottavuuden ja herättää kysymyksiä onko toimintaa olemassa. 

Hevosharrastuksessa voidaan esim. whatsup:n avulla sopia ryhmähiiteistä, jolloin ravihevosia voitaisiin valmentaa porukassa tietyssä paikassa, tiettyyn aikaan ja kaikille sopivalla tavalla.